Kansainvälisen hyperemeesipäivän 2020 uutiskirje

Hyvää kansainvälistä hyperemeesipäivää, HG awareness day!

Tänä vuonna oli tarkoitus olla hyperemeesipäivän teemaan sopivasti EBCOG-kokouksessa Bergenissä, Norjassa kertomassa meidän tutkimustuloksista ja kuulemassa muiden uutisia… mutta kokous on – luonnollisesti – peruttu.

Hyperemeesipäivän kunniaksi tänään julkaistaan Charlotte Howdenin tekemä hyperemeesidokumentti, The Sick Film.

Hyvä yhteenveto hyperemeesin kokemisesta ja vaikutuksista. Hoitoonpääsyä ja potilaiden ajatuksia käsitellään Britannian näkökulmasta, mutta vastaavia kokemuksia löytynee joka puolelta maailmaa.

Hyperemeesin hoidosta Suomessa ilmestyi viime vuonna Linda Laitisen ja Päivi Polon kirjoittama hyvä yhteenveto: Hyperemesis gravidarum. Varsinaisia hyperemeesin hoitosuosituksia Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta artikkelissa kuvataan kattavasti Suomessa käytössä olevia hoitovaihtoehtoja.

Meidän artikkeli hyperemeesin esiintyvyydestä Suomessa on viimeinkin julkaistu! Lehti on maksumuurin takana, mutta kokotekstin saa halutessaan minulta.

Insidenssiartikkeli ilmestyi hyvissä ajoin ennen etätyökuvioiden alkua helmikuun alussa. Seuraavia juttuja taas on analysoitu ja kirjoitettu etäyhteyksien päässä biostatistikosta ja muista kirjoittajista ja lähiyhteyden päässä päiväkoti- ja koululapsista =). Nyt lapset ovat ainakin vähän aikaa omilla “työpaikoillaan” ja aikuiset kotona kirjoittamassa, ihanan rauhallista.

Hyvää etäkevättä/kesää kaikille,

Miina

Leave a Reply