“Pahoinvointia oli jatkuvasti, ei vain aamuisin”

Raskauspahoinvointi alkoi raskausviikolla 8 ja jatkui aina viikolle 12. Viikon verran pahoinvointi oli niin kova, että en pystynyt kuin juomaan vettä tai jogurttia ja syömään mandariineja, välillä en niitäkään. Muun ajan suosin raikasta ruokaa, kuten salaatteja, rasvainen ruoka olisi tullut heti ylös.

Pahoinvointia oli jatkuvasti, ei vain aamuisin. Neuvolasta en saanut opastusta tai neuvoa, sillä Helsingissä neuvolat ovat aivan alkuraskaudessa, minulla juuri tuolloin viikolla 8, ja seuraava vasta rakenneultran jälkeen viikoilla 20+. Kerroin kyllä neuvolatädilleni pahoinvoinnistani, mutta en saanut mitään merkittävää vastaukseksi, kuin että jos pitkittyy, niin hakeudu lääkäriin. Onneksi tuttavapiirissäni oli yksi jo synnyttänyt, joka oli kärsinyt kovasta pahoinvoinnista alkuraskauden ajan, ja sain jaettua kokemuksia hänen kanssaan… Eniten uskon että pahoinvointi vaikutti mieheen, itse kun olin voimaton ja lisäksi unen tarve oli suuri. Miesraukka kun ei tiennyt mitä voisi tehdä hyväkseni, eikä oikeastaan voinutkaan kuin katsoa ja kuunnella sivusta kun vaimo puhuu norjaa vessanpöntölle! :)

MaijaRuusu

Pahoinvoinnin kokeminen on yksilöllistä. Pahoinvoinnin kesto ja ajankohta vaihtelevat, samoin se, miten paljon pahoinvointi haittaa elämää. Näillä sivulla on äitien omin sanoin nimimerkillä kertomia kokemuksia pahoinvoinnista ja sen herättämistä tuntemuksista – ja selviytymiskeinoista.

Jos haluat kertoa omista kokemuksistasi, voit kirjoittaa aiheesta omin sanoin ja lähettää tekstin sähköpostitse osoitteeseen
jmamil – at – utu.fi.

Kirjoitukset julkaistaan nimimerkillä. Voit kirjoittaa lyhyesti tai pitkästi, kertoa kokemuksistasi ja ajatuksistasi, esim. siitä, millaista apua sait esim. neuvolasta tai muilta äideiltä, mikä auttoi, mikä ei auttanut, vaikuttiko pahoinvointi haluusi saada lisää lapsia, ja mitä muuta mieleesi tuleekaan. Kirjoitusten tekstiä ei muokata, mutta tekstejä voidaan ryhmitellä esim. aiheen mukaan.

Leave a Reply

Poistetaan raskauspahoinvointi maailmasta. Tai ainakin vähennetään sitä.