Joulukuun 2016 uutiskirje

1. Tutkimusuutisia
2. Uutta nettisivuilla
3. Henkilökohtaista pohdintaa
4. Kuukauden artikkeli
5. Seuraavaksi

1. Tutkimusuutisia

Insidenssiartikkeli on nyt lähetetty arvioitavaksi toiseen lehteen ja hyperemeesin uusimista käsittelevä artikkeli on työn alla. Tutkimus on siis viimeinkin edennyt siihen vaiheeseen, että aineiston järjestely, tarkistukset, korjaukset, uudelleenjärjestely, uudet tarkistukset ja analysointi alkaa tuottaa ymmärrettävää tietoa.

Tehy-lehti julkaisi artikkelin raskauspahoinvoinnista, se löytyy täältä.

poster031116

2. Uutta nettisivuilla

Viimeinkin tuloksia! Rekisteriaineiston analysoinnin ensimmäinen osuus on valmistunut ja arvioitavaksi lähetetyn artikkelin lisäksi tein tuloksista suomenkielisen posterin, se löytyy nyt rekisteritutkimussivulta ja täältä.

Kaiken lisäksi posteri sai kolmannen palkinnon lääketiedepäivien posterinäyttelyssä, hauskaa! Kuvassa myös ohjaaja Päivi Rautava.

3. Henkilökohtaista pohdintaa

Loppuvuonna tehdään taas raportointia tiedekunnalle ja seurantaryhmälle. Katselin edellistä raporttia, ja kas, vaikka tuntuu, että työ on edennyt hitaasti, niin vuoden tavoite onkin saavutettu, eli vähintään yksi artikkeli lähetetty arvioitavaksi. Tähän mennessä jo kahteen lehteen :). Ensi vuonna olisi kiva edetä Neuvola 2 -osatutkimuksenkin kanssa, mutta katsotaan, mihin seurantaryhmän kokouksessa päädytään.

Tutkimusmenetelmillä on merkitystä! Kuukauden artikkelissa puhutaan hyperemeesin uusimisriskistä ja lokakuun 2012 uutiskirjeessä kuukauden artikkelina oli toisenlainen hyperemeesin uusimista käsittelevä tutkimus, jossa kysyttiin asiaa hyperemeesin vuoksi auttavaan puhelimeen soittaneilta naisilta (N=100), ja siinä saatiin uusimistodennäköisyydeksi 81 %. Rekisteriaineistossa vaarana on, että osa potilaista jää huomaamatta (esim. jos ei hakeudu tai pääse hoitoon tai jos diagnoosia ei kirjata). Tutkimuksissa, joihin ilmoittaudutaan itse, mukaan saattavat ilmoittautua motivoituneimmat eli he, jotka ovat kärsineet hyperemeesistä useammin. Katsotaan, millaisiin tuloksiin meidän tutkimuksessa päästään. Käynnit ja hoitojaksot on ainakin kirjattu päivämäärittäin eli data on yksityiskohtaisempaa kuin aiemmissa tutkimuksissa.

4. Kuukauden artikkeli

Recurrence risk in hyperemesis gravidarum
Trogstad LI1, Stoltenberg C, Magnus P, Skjaerven R, Irgens LM. BJOG. 2005 Dec;112(12):1641-5.

Kuukauden artikkelissa käsitellään hyperemeesin uusimisriskiä eli samaa aihetta, jota parhaillaan analysoin meidän aineistosta. Norjalaisessa synnytysrekisteriaineistossa v. 1967-1998 oli 4796 odottajaa, joilla oli vähintään kaksi raskautta ja hyperemeesidiagnoosi ensimmäisessä raskaudessaan. Heistä 731 (15,2 %) sai hyperemeesidiagnoosin myös seuraavassa raskaudessaan. Osuus on melko pieni, ja tutkijat arvelevat, että osa hyperemeesipotilaista on saattanut jäädä tutkimuksen ulkopuolelle esimerkiksi siksi, että kaikkia diagnooseja ei ole merkitty synnytysrekisteriin. Artikkeli on saatavilla kokotekstinä.

5. Seuraavaksi

Seurantaryhmän kokouksessa tammikuussa tehdään suunnitelma ensi vuodelle. Ainakin paljon tutkimustuloksia luvassa.
Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle!

Miina