Tein positiivisen raskaustestin joulukuussa ja jo uutena vuotena voin pahoin. Laihduin anorektikon näköiseksi. Iho hilseili ja hiukset tippuivat. Olo oli järkyttävä. En päässyt sängystä moniin viikkoihin edes muualle asuntoon. Mies alkoi tekemään ruoat parvekkeella koska jopa jääkaapin oven avaaminen sai minut toisella puolella asuntoa oksentamaan. 2011 en vielä löytänyt mistään vertaistukea. Se olisi ollut kullan arvoista. Neuvolasta pyydettiin vaan kestämään ja sairaalasta sanottiin että pahoinvointi kuuluu asiaan. En 4kk pystynyt syömään muuta kuin imeskelemään suolaa sipseistä ja syömään muutamia lusikallisia banaanijogurttia. Jogurtin yritin pitää sisälläni väkisin hetkiä ennen oksentamista ja toivon että vauva ehtisi saada jotain ravintoa. Televisiota tai lehtiä ei pystynyt katsomaan ilman oksennusrefleksiä joten makasin kuukausia tuijottaen kattoa. Neuvolasta soitettiin ja muistutettiin ulkoilun tärkeydestä. Palelin jo untuvapeiton alla toppavaatteissakin joten ulos meno kuulosti extreme lajilta. Loppuajan olin niin huonossa kunnossa että liikuin konttaamalla vessaan.

Kun sitten pääsin tiputukseen olo oli kuin olisin päässyt paremmalle etelän lomalle. Tipassa ollessani en oksentanut kertaakaan. Jatkuva krapulainen tunne poistui ja olo koheni. Tiputukseen pääseminen oli vaan aika työn takana. Suhtautuminen minuun sairaalassa oli kurjaa. Minunhan olisi pitänyt kestää “asiaan kuuluva” pahoinvointi. Huonekaverini kysyi että miksi hoitajat puhuvat minulle rumasti samalla kun hän saa pelkästään iloista ja positiivista huomiota. Koin että vein jonkun “oikean asiakkaan” sairaalapaikan. Heti kun voin paremmin minut kotiutettiin ja samantien alkoi oksentelu. Toivoin pääseväni tippaan uudestaan mutta en päässyt ennen kuin löysin yksityiseltä puolelta lääkärin, joka oli erikoistunut odottavan äidin hyvinvointiin. Itse etsimällä löysin tällaisia lääkäreitä Suomesta 2 kappaletta.

Monen kuukauden sängyssä makaaminen ja oksentaminen vie huonoon kuntoon niin fyysisesti kuin henkisesti ja on huono alku äitiydelle. Sairaalaa ja hoitohenkilökuntaa kohtaan jäi kammo enkä uskalla enää ajatella uutta raskautta.

Milla