Raskauspahoinvoinnin lääkehoidosta päättää aina lääkäri. Kaikki lääkkeet eivät tehoa kaikille, ja raskaana olevien naisten kohdalla lääkehoidossa käytetään tarkkaa harkintaa sikiön turvallisuuden varmistamiseksi.

Lääketutkimukset ja raskaus

Lääkeaineiden tutkimusta säädellään tarkasti lailla. Ennen kuin uusi lääke voidaan ottaa käyttöön, sitä testataan ensin solu- ja eläinkokeilla. Lääkeaineen turvallisuus ihmiselle testataan terveillä, vapaaehtoisilla koehenkilöillä, ja vasta sen jälkeen lääkkeen tehoa voidaan testata kohderyhmällä eli potilailla.

Lääkkeiden käyttöönottotutkimuksiin ei oteta mukaan raskaana olevia, ensinnäkin koska raskaus vaikuttaa aineenvaihduntaan, joten tuloksista ei voisi päätellä, miten lääke toimisi muilla potilailla, ja toiseksi, koska sikiön altistus vieraille aineille halutaan pitää mahdollisimman pienenä.

Miten lääkkeitä tutkitaan raskauden aikana?

Systemaattista lääketutkimusta raskauden aikana ei juuri tehdä. Lääkkeiden käyttöä vältetään, eikä olisi eettistä altistaa äitiä ja sikiötä lääkeaineille vain testaamisen vuoksi. Joskus lääkkeitä joudutaan käyttämään myös raskauden aikana. On tilanteita, joissa lääkkeen käyttäminen on äidin tai sikiön kannalta tarpeellista, ja tällaisissa tilanteissa käytetyn lääkehoidon vaikutuksia äitiin ja sikiöön seurataan tarkkaan. Pikkuhiljaa lääkehoidosta kertyy tietoa myös tutkimustarkoituksiin.

Ennen 60-lukua lääkkeitä kokeiltiin vapaammin kuin nykyisin, ja niitä myös käytettiin raskaana olevien hoidossa enemmän kuin nykyisin. Eräs alkuraskauden pahoinvointiin käytetyistä lääkkeistä, talidomidi, oli ehtinyt jo olla käytössä, kun sen huomattiin aiheuttavan sikiövaurioita: se häiritsi luiden kehittymistä niin, että sille altistuneet lapset saivat raajojen epämuodostumia. Talidomidi oli ollut laajassa käytössä etenkin Yhdysvalloissa, koska se vähensi pahoinvointia tehokkaasti, ja sen seurauksia on kuvattu sanalla katastrofi. Talidomidin muisto on saanut sekä odottavat äidit että lääkärit erittäin varovaisiksi raskauden aikana käytettävien lääkkeiden suhteen, jopa niin, että myös turvallisiksi todettuja lääkkeitä vältetään varmuuden vuoksi.

Pohjoismaiden toistaiseksi suurin raskauspahoinvointiin liittyvä lääketutkimus julkaistiin Ruotsissa vuonna 2005. Tutkimuksessa selvitettiin pahoinvointilääkkeiden käyttöä ja niiden vaikutusta syntyviin lapsiin vuosina 1995-2002. Tutkimuksessa oli mukana 665 572 naista ja heistä 29 804 oli käyttänyt lääkärin määräämää lääkettä raskauspahoinvointiin. Tutkittavat lääkkeet olivat erilaiset antihistamiinit (meklotsiini, syklitsiini, prometatsiini, tietyyliperatsiini, dimenhydrinaatti), dopamiiniantagonistit (metoklopramidi, proklooriperatsiini, diksyratsiini) ja yksi 5-HT3 reseptoriantagonisti (ondansetroni). Metoklopramidia ja ondansetronia käytetään Suomessakin yleisesti. Tutkimustulosten mukaan lääkkeiden käytöstä ei ollut haittaa syntyville lapsille. Lääkkeitä käyttäneiden ryhmässä osoittautui esiintyvän vähemmän ennenaikaisia synnytyksiä ja lapsilla oli vähemmän synnynnäisiä epämuodostumia tai matala syntymäpaino kuin lääkkeitä käyttämättömien ryhmässä. Tutkijat arvelevat, että positiiviset tulokset lääkkeiden käytön yhteydessä voivat liittyä siihen, että raskauspahoinvoinnin on todettu olevan yhteydessä syntyvän lapsen terveyteen, ja pahoinvointilääkkeitä käyttäneet naiset olisivat niitä, joilla oli eniten pahoinvointia.

Raskauspahoinvointi ja lääkehoito

Sairaalassa hoidetaan lähinnä hyperemeesistä kärsiviä potilaita, ja ensisijainen hoito on neste- ja elektrolyyttitasapainon palauttaminen suonensisäisellä nesteytyksellä. Lisäksi käytössä on erilaisia lääkkeitä, mutta lääkettä, joka toimisi kaikilla potilailla, ei ole.

Suomessa käytetään jonkin verran lääkkeitä vaikean pahoinvoinnin hoitoon. Käytettäviä lääkkeitä ovat antihistamiinit (meklotsiinihydrokloridi), dopamiiniantagonistit (metoklopramidi ja proklooriperatsiini), serotoniinireseptorin 5-HT3:n salpaajat (ondansetroni) ja ahdistusta lievittävät lääkkeet (diatsepaami). Lisäksi käytetään B-ryhmän vitamiineja ja närästyksen aiheuttaman pahoinvoinnin hoitoon käytetään antasideja ja H2-reseptorin salpaajia (ranitidiini tai famotidiini). Näiden lääkkeiden ei ole tutkimuksissa todettu aiheuttavan haittaa sikiölle.

Kanadassa ja Yhdysvalloissa raskauspahoinvoinnin ensisijaisena lääkehoitona on käytössä doksylamiinin (eräs antihistamiini, jota käytetään unilääkkeenä sen väsyttävän vaikutuksen vuoksi) ja pyridoksiinin (B6-vitamiini) yhdistelmävalmiste. Lääke on ollut Kanadassa käytössä jo pitkään, ja Yhdysvalloissa sitä on ollut saatavissa 50-luvulta 80-luvulle ja uudelleen vuodesta 2013 alkaen, kun perusteelliset tutkimukset olivat varmistaneet, ettei sillä ole haittavaikutuksia sikiölle. Eräässä tutkimuksessa seurattiin erikokoisia annoksia doksylamiinia ja pyridoksiinia käyttäneiden äitien lasten älyllistä ja taidollista kehittymistä seurattiin 3-7-vuotiaiksi saakka, eikä lääkkeen käytöllä todettu haittavaikutuksia suurillakaan annoksilla. Suomessa tämä yhdistelmävalmiste sai myyntiluvan vuonna 2022 ja on ollut saatavilla vuodesta 2023 alkaen kauppanimillä Xonvea ja Bonjesta.

Lähteet:
Aitokallio-Tallberg, Ansa & Pakarinen, Päivi 2005. Voimakas raskaudenaikainen pahoinvointi. Duodecim 121 (13), 1435–1440.

Asker, C.; Norstedt Wikner, B. & Kallen, B. 2005. Use of antiemetic drugs during pregnancy in Sweden. European journal of clinical pharmacology Vol. 61 No. 12/2005, 899-906.

Davis, M. 2004. Nausea and vomiting of pregnancy: an evidence-based review. The Journal of perinatal & neonatal nursing Vol. 18 No. 4/2004, 312-328.

Erkkola, Risto 2006. Raskauspahoinvointi ja hyperemeesi. Suomen lääkärilehti –Finlands läkartidning 61 (1–2), 35–39.

Koren, G. & Levichek, Z. 2002. The teratogenicity of drugs for nausea and vomiting of pregnancy: perceived versus true risk. American Journal of Obstetrics and Gynecology Vol. 186 No. 5 Suppl Understanding/2002, S248-52.

Koren G1, Carey N, Reydman E, Sanjuan E, Farine D, Nulman I., 2014. Neurocognitive development of children exposed to doxylamine-pyridoxine combination in utero for morning sickness. Obstet Gynecol. 2014 May;123 Suppl 1:151S. doi: 10.1097/01.AOG.0000447141.59629.f2.

Laitinen, L., & Polo-Kantola, P. 2019. Hyperemesis gravidarum. Duodecim; Lääketieteellinen Aikakauskirja, 135 (15), 1385-1392

Laitinen, L. Nausea and vomiting of pregnancy – Studies with Pregnancy-Unique Quantification of Emesis Questionnaire. University of Turku 2023. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9278-2

Magee, L. A.; Mazzotta, P. & Koren, G. 2002. Evidence-based view of safety and effectiveness of pharmacologic therapy for nausea and vomiting of pregnancy (NVP). American Journal of Obstetrics and Gynecology Vol. 186 No. 5 Suppl Understanding/2002, S256-61.

Miller, F. 2002. Nausea and vomiting in pregnancy: the problem of perception–is it really a disease? American Journal of Obstetrics and Gynecology Vol. 186 No. 5 Suppl Understanding/2002, S182-3.

Pouta, Anneli & Jouppila, Pentti 2000. …kun raskauden aikana on vaikeaa pahoinvointia. Suomen lääkärilehti – Finlands läkartidning 55 (6), 593–595.