Odotan esikoistani, jota olemmekin todella pitkään toivoneet. Pitkän yrittämisen jälkeen plussasin ja olimme mieheni kanssa todella onnellisia. Vauva saapuisi viimeinkin perheeseen! Nyt tästä plussaamisesta on kulunut reilu viisi viikkoa. Plussasin viikolla 6+0, ensimmäinen viikko olikin varsinaista onnen aikaa. Rinnat olivat arat, vessassa sain juosta jatkuvasti ja ruoka maistui.

Kuutosviikon lopussa alkoivat pahoinvoinnit. Aluksi minun ei tarvinnut oksettaa, vaikka koko ajan oksennus nousikin kurkkuun saakka. Mikään ei maistunut ja kauhea olo vain jatkui ja jatkui. Kahdeksannella viikolla vietimme häitämme joissa jouduinkin kesken toimituksen juosta pihalle, kun meinasin pyörtyä.

Häämatka meni pahoinvoidessa, mutta onneksi pariksi päiväksi olo helpotti aivan hiukan. Tästä olin onneni kukkuloilla ajatellen, että kyllä tämä tästä. Yhdeksännen viikon alussa pahoinvointi alkoi kuitenkin uudelleen ja alkoi vasta näyttää kynsiään. Tällöin alkoi kauhea oksentelu. Tähän mennessä olin ehtinyt jo laihtua kolme kiloa ja neuvolassa pohdittiin pitäisikö minun mennä tiputukseen. Muutenkin hoikkana ihmisenä painonlaskuni oli todella kova. En kuitenkaan mennyt tiputukseen vaan yritin saada ruuat pysymään sisälläni, välillä huonolla ja välillä todella huonolla menestyksellä.

Viikolla 10 muutimme uudelle paikkakunnalle, jossa neuvolasta vaan neuvottiin ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen, jos olo käy sietämättömäksi. Mitä sitä ensimmäistään odottava kuitenkaan tietää, mikä on sietämätöntä ja mikä ei? Koska olen kuivanut liikaa ja koska en? Mieheni on yrittänyt tarkkailla minun kanssani tilannetta, mutta eihän hän sen koommin tiedä kuin minäkään. Tuntuu siis, että on asian kanssa aivan yksin. Neuvolassakin lähinnä naureskellaan, että joillekin saattaa pahoinvointia esiintyä muita enemmän.

No tätä pahoinvointia on kestänyt nyt viisi viikkoa. Kolme viikkoa on ollut yhtä oksennusta ja hammastenkiristystä. Ja olemme siis raskausviikolla 11+4. Välillä sitä vain itkee vessassa pöntön vieressä, kun olo on niin sietämätön ja silti pitäisi saada ruoka tai juoma pysymään sisällä. Kaikkea mahdollista on koitettu, mikä vaan ei vahingoita lasta. Lääkkeitä en suostu syömään, koska niistä ei kukaan osaa mennä takuuseen, ovatko haitaksi lapselle.

Oksennusta tulee söin tai en ja koska tyhjästä mahasta on kauhea oksentaa, pitää yrittää edes juoda, että oksentaminen ei tuntuisi niin kauhealta.

En ole nyt ainakaan neljään viikkoon pystynyt tekemään yhtään mitään. Toisina päivinä pääsen sängystä ylös ja käyn jossain, toisina ei taas pysty edes sängystä nousta ylös. Kaikki kotityöt on jäänyt miehelleni. Hän hoitaa ne omien töidensä ohessa samalla kun yrittää parhaansa mukaan hoivata minua. Ja voit varmasti kuvitella miten tämä koettelee parisuhdettamme. Mies haluaa auttaa ja tukea parhaansa mukaan, mutta eihän hän tätä oloa poiskaan saa. Hänestä tuntuu välillä varmasti niin turhauttavalta ja raskaalta tämä kaikki.

Tukea tarvitsisi todellakin ja tietoa. Nyt odotamme vain pari viikkoa taas eteenpäin, että tulee ultrapäivä ja saan taas edes jotain tietoa. Sitä ennen yritetään selviytyä ja jos olo käy sietämättömäksi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, menemme varmaan terveyskeskukseen.

Eniten helpottaisi juuri se, että saisi keskustella muiden kanssa, sillä tuntuu, että tämän asian kanssa on ihan yksin.

Onneksi netissä on edes muutama keskustelupalsta, joissa voi vaihtaa ajatuksia muiden kanssa. Raskaus-chattiä en olo löytänyt vaikka aika moni raskaana oleva on sellaista huhuilluitkin.

Joka tapauksessa olen onnellinen. Tämä lapsi on todella haluttu. Jos sen saaminen vaatii tämän, niin sitten se vaatii. Ei jaksaisi koko ajan voida pahoin ja oksentaa, mutta toisaalta kun tietää, että vauva voi hyvin, kyllä sen kestää, vaikka itkua tuleekin.

Nyt on kohta viikko kulunut siitä, kun muutimme uuteen asuntoomme. Täällä on tyhjää ja sotkuista. Kaikki tavarat on laatikoissa, pyykit lattioilla, osa tavaroista vielä autossa. Mieheni on tehnyt kaiken, mitä hän on vain jaksanut. Hoitanut muuton, siivonnut edellisen asunnon, käynyt töissä, kaupassa ja hoitanut minua. Minä taasen en saa mitään aikaan, enkä yksinkertaisesti jaksa. Ennen olin siistiyttä rakastava, mutta jotenkin kaikki jää, kun on vain keskityttävä itseensä ja siihen että selviää. Painoa on lähtenyt nyt yhteensä ainakin 7kiloa. Alkaa olla koko kehon ylimääräiset rasvat poltettu. Mieheni kanssa nauroimme yksi ilta, että kädet ja jalat alkaa olla ihan tikut, mutta maha vain kasvaa. Onneksi sitä löytää aina välillä ne positiiviset asiat mieleen, ei tätä muuten jaksaisi.

Että sellaista pahoinvointia tänne tässä vaiheessa. Minä juuri tulin taas vessasta oksentamasta. Mies hoiti aamulla asioita ja kävi kaupassa, jonka jälkeen hän meni kahville kokoamaan itseään. Maailman ihanin mies

Taru

Pahoinvoinnin kokeminen on yksilöllistä. Pahoinvoinnin kesto ja ajankohta vaihtelevat, samoin se, miten paljon pahoinvointi haittaa elämää. Näillä sivulla on äitien omin sanoin nimimerkillä kertomia kokemuksia pahoinvoinnista ja sen herättämistä tuntemuksista – ja selviytymiskeinoista.

Jos haluat kertoa omista kokemuksistasi, voit kirjoittaa aiheesta omin sanoin ja lähettää tekstin sähköpostitse osoitteeseen
jmamil – at – utu.fi.

Kirjoitukset julkaistaan nimimerkillä. Voit kirjoittaa lyhyesti tai pitkästi, kertoa kokemuksistasi ja ajatuksistasi, esim. siitä, millaista apua sait esim. neuvolasta tai muilta äideiltä, mikä auttoi, mikä ei auttanut, vaikuttiko pahoinvointi haluusi saada lisää lapsia, ja mitä muuta mieleesi tuleekaan. Kirjoitusten tekstiä ei muokata, mutta tekstejä voidaan ryhmitellä esim. aiheen mukaan.