Sivukartta

Lukijoita

Tänään: 8 Yhteensä: 633

Toukokuun 2016 uutiskirje

Hei kaikki,

tässä kevään viimeinen uutiskirje:

1. Tutkimusuutisia
2. Henkilökohtaista pohdintaa
3. Kuukauden artikkeli
4. Seuraavaksi

1. Tutkimusuutisia

Kevään viimeiseltä kurssilta löytyi metodiasiaa rekisteriaineiston analysoinnin seuraavaan vaiheeseen! Aika-analyysillä voidaan laskea, miten hyperemeesi vaikuttaa hyperemeesiraskautta seuraavan raskauden ajoitukseen. Hypoteesi on, että HG-potilaat odottavat muita pidempään ennen kuin alkavat koettaa seuraavaa raskautta – eroja ei ilmeisesti ole laskettu aiemmin, vaikka ilmiö sinänsä on tuttu. Rekisteriaineiston aikaikkuna, 8 vuotta, ei tietysti ole kovin pitkä, mutta jos erot ovat suuria, ajan pitäisi riittää erojen tunnistamiseen.

Työhuone on muuten muuttamassa pois Sanitas-rakennuksesta tien toiselle puolelle ICT-taloon. Ei pitkä matka, mutta aikaa on mennyt yhteensä muutamia viikkoja; tavarat ja laitteet ovat olleet paketissa jo jonkin aikaa ja parhaillaan siirtymässä rakennuksesta toiseen. Valmista tulee ehkä tällä (tai ensi) viikolla. Uuden työhuoneen kalustus on jo valmis, mutta paperit vielä matkalla.


2. Henkilökohtaista pohdintaa

Muutosta ja varsinkin henkilötietoja sisältävän aineiston siirrosta tuli mieleen muutaman viikon takainen uutinen, jossa tutkittavien henkilötietoja oli löytynyt roskisten vierestä Helsingissä. Äh. Lehdissä haastatellut ihmiset, joiden terveystietoja oli ollut siellä ohikulkijoiden luettavissa, olivat tietysti kiukkuisia ja sanoivat, että eivät halua osallistua mihinkään tutkimuksiin, jos meno on tällaista.

Kuulemma heiltä ei ollut kysytty suostumustakaan. Äh taas. Suomessa on ollut niin hyvä tutkimusmyönteisyys ja ihmiset osallistuvat ja luottavat tutkimuksiin aika hyvin, että sitä ei haluaisi pilata. Harmi (mutta ei ihme), jos luottamus vähenee tällaisten uutisten jälkeen. No, Lopu jo! -tutkimuksessa ainakin pidetään henkilötiedot tarkasti tallessa kahden lukon takana ja muuttofirmankin laatikoidentunnistuslappusysteemi vaikutti aukottomalta, eli kenenkään tietoja ei ainakaan meiltä joudu vääriin paikkoihin.

Samaan aikaan ollaan muuten muuttamassa uuteen kotiin, Turusta Turkuun eli lähemmäs meidän ensimmäisen tutkimusvauvan, tulevan koululaisen, koulua. Toinen tutkimusvauva on jo kohta kaksivuotias taapero ja saa olla kotona vielä vuoden – ja varmaan aika usein myös BioCityyn tulevassa uudessa lapsiparkissa. Eläköön lapsiparkki! Kotona ei voi juuri konetta avata, kun taapero kiipeää heti sen päälle ja parhaillaan työhuonekin on vielä hetken poissa käytöstä. Odotettavissa helpompi syksy =).

IMG_20160512_170125_s

3. Kuukauden artikkeli

Novel expression of human chorionic gonadotropin/luteinizing hormone receptor gene in brain
Z. M. Lei, C. V. Rao, J. L. Kornyei, P. Licht, and E. S. Hiatt. Endocrinology 1993, Vol 132, p. 2262

Tämä on jo melko vanha artikkeli, mutta en ollut törmännyt siihen aiemmin. Tutkijat kartoittivat hCG-reseptorin esiintymistä aivoissa. Suurin osa näytteistä oli rotan aivokudosta, mutta mukana oli myös yksi ihmisen aivokudosnäyte. Selvisi, että reseptoreja löytyy useammastakin kohdasta aivoissa, joten hCG:lla voi olla suoria vaikutuksia aivoihin eikä ainoastaan perifeerisiin kudoksiin. Ehkä olikin jo yleistietoa, että aivoissakin on niin paljon hCG-reseptoreja, mutta minulle se joka tapauksessa oli uutinen ja herättää kiinnostavia HG-kysymyksiä: Onko toisilla enemmän niitä reseptoreja kuin toisilla, ja onko muita, esimerkiksi reseptorin rakenteeseen tai ligandin sitoutumisen jälkeiseen toimintaan liittyviä eroja ihmisten välillä? Ja miten ne mahdolliset erot vaikuttava siihen, miten kukin reagoi hCG-pitoisuuden nousuun raskauden aikana? Pitää selvittää tätäkin tarkemmin, joskus kun ehdin.

4. Seuraavaksi

Tällä viikolla saadaan varmaan työhuoneen muutto valmiiksi ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen, ja jossakin vaiheessa lomaillaankin. Hyvää kesää ja kuulemisiin!

Miina

Leave a Reply