Lokakuun 2013 uutiskirje

IMG_0134_sHei kaikki,

terveisiä Lopu jo -tutkimuksesta! Lokakuun uutiskirjeessä:

1. Tutkimusuutisia
2. Henkilökohtaista pohdintaa
3. Kuukauden artikkeli
4. Seuraavaksi

1. Tutkimusuutisia

Välillä uutisia sairaalapuolelta! Edellisestä sairaalatutkimukseen liittyvästä päivityksestä onkin jo aikaa, mutta nyt on tähän mennessä mukana olevien osallistujien määrät laskettu: LJ/Sairaala-tutkimuksessa on mukana 39 odottajaa (tavoite 58) ja LJ/Helikobakteeri-tutkimuksessa 31 (tavoite 82). Sairaala- ja helikobakteeritutkimuksiin osallistujia saadaan hitaasti, koska hyperemeesi on (onneksi!) sen verran harvinaista, että potilaita on Tyksissä vain muutama kuukaudessa.

2. Henkilökohtaista pohdintaa

Nyt kun olen hengannut tutkijakoulun kursseilla jonkin aikaa, siellä alkaa olla tuttujakin kasvoja joukossa. Osa on aloittelemassa tutkimustaan ja osa kirjoittaa jo yhteenvetoa ja väittelee kohta. Toisten tutkimusten eteneminen on jotenkin helpompi huomata kuin oman =). Toisaalta nyt kun kansanterveystieteen tutkimusseminaarissa käsiteltiin Lopu jo! -tutkimusta, niin huomasi, ettei se ihan pieni kokonaisuus ole, eikä ihme, että aikaakin menee. Kurssien määrällä mitattuna olen suunnilleen puolessa välissä ja tutkimusaineistojenkin kanssa aletaan olla voiton puolella, mutta tulosten analysoinnissa vasta alussa ja ensimmäinen julkaisu on vasta luonnosasteella. Pidemmällä kuin kuukausi sitten, muttei valmis. Miten voi muutaman sivun kirjoittamiseen mennä viikkokausia?! Sisällöstä se tietysti on kiinni… kun yhden lauseen takana voi olla monta päivää aineiston järjestelyä ja tulkintaa, ja seuraavan lauseen kanssa sama juttu.

Kurssien kanssa on ollut hyvä tuuri, esimerkiksi academic writing osui sopivasti kirjoittamisvaiheeseen ja tilastollisia analyysejäkin on käsitelty mm. meta-analyysien ja puuttuvan tiedon näkökulmasta. Puuttuvan tiedon analysointikurssi oli kyllä silmiä avaava! Tulee katsottua tutkimusten tuloksia taas uudella tavalla, kun tietää, mitä mikäkin puuttuvan tiedon hallintaan kehitetty tilastomenetelmä tekee.

3. Kuukauden artikkeli
The prevention and handling of the missing data
Hyun, K. Korean J Anesthesiol. 2013 May; 64(5): 402–406.

Kuukauden artikkeli ei tällä kertaa liity raskauspahoinvointiin, vaan tutkimuksen tekemiseen: miten voi estää tai vähentää puuttuvan tiedon määrää tutkimusaineistossa, ja jos tietoja puuttuu, miten niitä kannattaa käsitellä. Helppolukuinen yhteenveto, vaikkakin vähän kömpelöä kieltä.

Osa artikkelissa mainituista suosituksista on perusjuttuja, jotka onkin jo otettu Lopu jo! -tutkimuksessa huomioon, esimerkiksi, että osallistumisen ei pitäisi olla tutkittaville liian vaivalloista eikä kyselylomakkeen liian pitkä. Osa suosituksista taas soveltuu paremmin pitkittäistutkimuksiin. Puuttuvan tiedon analyysi- ja täydennysmenetelmät käsitellään melko kattavasti, myös sellaiset, joita ei nykyään suositella (ja kerrotaan, miksi ei suositella).

4. Seuraavaksi

Tutkimusjakso on tältä erää lopussa, marraskuussa taas takaisin päivätöihin ja tutkimustyö jatkuu vapaa-ajalla. Ensimmäistä julkaisua pitää vielä odottaa, mutta ollaan sentään pidemmällä kuin kuukausi sitten. Kyllä siitä vielä valmista tulee.

Hyvää loppusyksyä!

Miina