Marraskuun 2012 uutiskirje

Hei kaikki,

tässä kirjeessä uutisia tutkimuksen etenemisestä.

1. Tutkimusuutisia
2. Uutta nettisivuilla
3. Henkilökohtaista pohdintaa
4. Kuukauden julkaisu
5. Seuraavaksi

1. Tutkimusuutisia

Saimme THL:n luvan tutkimusaineistoille! Rekisteriaineistopyyntö voidaan tehdä heti ja muiden osatutkimusten aineistopyynnöt sitten, kun tutkittavien ryhmät ovat koossa.

LJ/Neuvola 1 -osatutkimuksen aineistoa kertyy tasaiseen tahtiin:

2. Uutta nettisivuilla

Lopu jo! -sivuilla on nyt oma sivu jokaiselle osatutkimukselle Tutkimus-sivun alla. Tutkimussivuilta löytyy myös tutkimuseettistä pohdintaa sekä tutkittavien palautetta, kysymyksiä ja vastauksia. Kysymys- ja vastausosuus on vasta alussa ja täydentyy vielä.

3. Henkilökohtaista pohdintaa

Kaksi kuukautta kului tosi vauhdilla! Hauskaa, kun ehtii paneutua asioihin vähän paremmin, vaikka jotenkin aika tuntuu aina loppuvan kesken ja tekemistä riittäisi enemmän kuin mitä ehtii… mutta kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi kerralla.

Olen tässä sivussa ehtinyt opiskella taas pitkästä aikaa vähän ranskaakin ja saanut hyödynnettyä sitä tämän tutkimuksenkin kannalta: kokoan terminologian kurssilla raskauspahoinvointiaiheista ranska-englanti-suomi-sanastoa. Sen on tarkoitus auttaa tutkijoita, opiskelijoita ja muita kiinnostuneita vieraskielisten tutkimusten lukemisessa. Suurin osa tutkimuksistahan ilmestyy englanniksi, ja joitakin alan julkaisuja on Turun yliopistossakin tarjolla myös ranskaksi. Erikoisalan sanoja ei aina löydy sanakirjoista ja ilman alan koulutusta voi olla hidasta saada selvää, mistä tutkimuksissa puhutaan. Kunhan sanasto aikanaan valmistuu, liitän senkin tänne sivuille.

4. Kuukauden julkaisu

Role of Helicobacter pylori in the pathogenesis of hyperemesis gravidarum.
Mansour GM, Nashaat EH. Archives of Gynecology and Obstetrics 2011 Oct;284(4):843-7.

Tässä tutkimuksessa on samanlainen asetelma kuin Lopu jo! -tutkimuksen helikobakteeri-osatutkimuksessa ja tutkittavien määräkin on suunnilleen sama: 80 potilasta ja 80 vertailuhenkilöä (LJ/Helikobakteeri-tutkimukseen pyydetään 82 tutkittavaa ja 82 vertailuhenkilöä). Tutkimus tehtiin egyptiläisessä sairaalassa, ja kuten muuallakin Välimeren ympäristössä, helikobakteerin kantajuus on siellä melko yleistä. Hyperemeesipotilaista 71 oli helikobakteerin kantajia ja kontrolliryhmästä 24. Suomessa helikobakteerin kantajuus on nykyisin n. 10-15 %:n luokkaa, joten Lopu jo! -tutkimuksessa ei todennäköisesti löydetä yhtä monta helikobakteerin kantajaa.

Tutkittavista hyperemeesipotilaista kahdeksalla oli pitkään jatkuvaa pahoinvointia, johon perushoito ei auttanut, ja gastroskopiassa heillä todettiin helikobakteerin aiheuttama tulehdus vatsan ja pohjukaissuolen limakalvoilla. Näille potilaille tehtiin helikobakteerin häätöhoito raskauden aikana sikiölle turvallisiksi tiedetyillä antibiooteilla. Hoito vähensi vatsakipua, pahoinvointia ja oksentelua kuudella potilaalla kahdeksasta. Kaikkien raskaus jatkui terveen lapsen syntymään saakka. Helikobakteerin häätöön tarvitaan intensiivinen antibioottikuuri, jota ei tavallisesti tehdä raskauden aikana, mutta erityisen vaikeissa tapauksissa se voi olla perusteltu hoitomuoto. Suomessa täytyy ensin aloittaa selvittämällä, millainen osuus helikobakteerilla täällä on raskauspahoinvoinnin yhteydessä.

5. Seuraavaksi

Palaan tutkimusvapaalta takaisin päivätöihin, mutta tutkimuksen aineistonkeruu jatkuu siinä ohella. Ensimmäisenä tehdään rekisteritutkimuksen aineistopyyntö ja sitten analysoidaan, mitä sieltä löytyy. Ensimmäisiä tuloksia aletaan siis saada jo ensi vuonna!

Hyvää joulun odotusta,

Miina