Sivukartta

Lukijoita

Tänään: 18 Yhteensä: 562

Helmikuun 2012 uutiskirje

Päivi Polo alustamassa raskauspahoinvoinnista tiedotustilaisuudessa 8.2.2012. Kuva:Miina Nurmi.

Hei kaikki!

Tässä kuussa onkin tapahtunut paljon ja uutiskirje on vähän tavallista pidempi. Tällä kertaa luvassa:

1. Tutkimusuutisia
2. Uutta nettisivuilla
3. Henkilökohtaista pohdintaa
4. Kuukauden julkaisu ja kuukauden kirjavinkki
5. Seuraavaksi

1. Tutkimusuutisia

Neuvola-osatutkimuksen aineistonkeruu etenee: helmikuun alussa tutkittavien rekrytointi aloitettiin tutkimuksen isoimmassa yksikössä, Turun kaupungin äitiysneuvoloissa. Turussa syntyy lähes kaksituhatta lasta vuodessa ja tutkittavia kertyy nyt vauhdilla. Neuvoloissa vieraillaan ahkerasti: viedään tyhjiä lomakkeita ja haetaan täytettyjä. Ensi syksynä osataan jo arvioida, kauanko tarvittavan määrän eli 2 200 tutkittavan saaminen kestää. Varmuuden vuoksi aikaa on varattu kaksi vuotta, mutta tavoitteeseen voidaan päästä nopeamminkin; melkein kaikki tähän mennessä mukaan pyydetyt odottajat ovat tulleet mukaan.

Tiedottaminenkin on osa tutkimusta. Uutiskirjeessä kerrotaan tutkimuskuulumisia säännöllisesti, ja välillä tehdään jotain ekstraa; helmikuussa järjestettiin lehdistötilaisuus (kuvassa Päivi Polo aloittamassa alustustaan). Tilaisuus oli 8.2., paikalla oli muutamia toimittajia ja lisäksi tiedotemateriaalia jaettiin koko maan tiedotusvälineille. Odotetusti aihe kiinnosti etenkin turkulaisia lehtiä, lisäksi muissa tiedotusvälineissä ilmestyi pikku-uutisia. Linkkejä-sivulle on koottu sähköisessä muodossa ilmestyneitä artikkeleita. Tieteestä ja tutkimuksesta viestiminen on oma taiteenalansa. Jos aihe kiinnostaa enemmän, kuukauden kirjasta eli Ulla Järven ja Tuula Vainikaisen kirjoittamasta Asiantuntijan mukaan -tutkimusviestintäoppaasta saa paljon hyviä vinkkejä.

2. Uutta nettisivuilla

Nettisivujen selkeyttä parannellaan pikkuhiljaa. Odottajien kokemuksia pahoinvoinnista -sivulla on nyt oma sivu jokaiselle kertomukselle ja pääsivulla linkit niihin.

Sivujen englanninkielistä käännöstä on kyselty. Lopu jo! -sivut tehtiin alunperin siksi, että vaikka tietoa raskauspahoinvoinnista oli saatavilla englanniksi, suomenkielisenä oli tarjolla lähinnä lyhyitä yhteenvetoja, ja tämä puute haluttiin korjata. Tavoitteena oli tehdä kattava ja luotettavaan tutkimustietoon perustuva suomenkielinen sivusto, ja tavoite alkaa olla hallussa. Tarkoitus ei ole kääntää sivuja englanniksi – englanninkielisestä tiedosta ei alunperinkään ole ollut pulaa! Koska englanninkielisten lähteiden runsaudessa voi olla hankalaa seuloa luotettavaa tietoa kaiken mahdollisen joukosta, Lopu jo! -sivuilla on nyt Briefly in English -sivu, jossa on linkkejä luotettavan englanninkielisen tiedon äärelle. Samat linkit löytyvät myös linkkejä-sivulta.

Linkkejä-sivulla on myös jotain aivan uutta: linkki Videosto-palveluun, jonne tehtiin toissaviikolla raskauspahoinvointiaiheinen videohaastattelu.

3. Henkilökohtaista pohdintaa

Videohaastattelu! Heti lehdistötilaisuuden jälkeen harmittelin, kun emme ottaneet videolle omasta raskausajastaan todella hyvin puhuneen Saara Nevalan kertomusta. Jos muistatte edellisestä uutiskirjeestä, olin juuri löytänyt HealthTalk-sivut, jonne on koottu haastatteluja erilaisista terveysasioista, myös raskauspahoinvoinnista. Ajattelin, että olisi tosi hienoa saada vastaava palvelu Suomeen, ja Saaran kertomus olisi sopinut sinne todella hyvin. Näistä ajatuksista ehti kulua vain neljä tuntia, kun sain sähköpostin, jossa kysyttiin, tulisinko mukaan puhumaan raskauspahoinvoinnista sellaiselle videolle. En todellakaan ole kotonani yleisön tai kameran edessä (mikä näkyy lopputuloksestakin), mutta kun olin juuri toivonut, että tällainen videopalvelu olisi olemassa, ei siitä oikein voinut kieltäytyäkään. Onneksi Päivi Polo tuli mukaan.

Videosto tekee hienoa työtä asiallisen ja hyödyllisen tiedon levittämiseksi. Löytyyhän YouTubestakin paljon tietoa, mutta siellä voi olla hankalaa löytää juuri sitä, mitä etsii, ja vielä sopivassa tyylilajissa. Jos haluaa tietoa jostakin taudista, voi olla ikävää joutua etsimään sitä erilaisten aihetta sivuavien sketsien ja mahdollisten huuhaajuttujen joukosta. Videosto käyttää kunkin aiheen kohdalla asiantuntijoita. Videoita on toistaiseksi vähän, mutta määrä kasvaa koko ajan. Hauska, että Suomessakin tehdään tällaista!

4. Kuukauden julkaisu ja kuukauden kirjavinkki

Effect of Nei–Guan point (P6) acupressure on ketonuria levels, nausea and vomiting in women with hyperemesis gravidarum.
Shin H.S., Song Y.A. & Seo, S. 2007. Journal of Advanced Nursing 59(5), 510–519

Akupunktiosta ja akupainannasta ei ole vielä ollut juttua uutiskirjeissä. Akupunktiota ja akupainantaahan voidaan tutkia lähinnä niin, että hoitoa annetaan joko tutkittavaan akupisteeseen tai johonkin muualle, koska jos yhdelle ryhmälle annetaan hoitoa ja toiselle ei, hoidon saaminen sinänsä on niin iso muutos tutkittavan olosuhteissa, että vertailu ei olisi mielekästä. Tässä tutkimuksessa käytettiin kolmea ryhmää: yksi sai akupunktiota P6-akupisteeseen, yksi sai akupunktiota ranteeseen sellaiseen kohtaan, jossa ei ole akupistettä ja yksi ryhmä ei saanut akupunktiota ollenkaan. Tutkimuksessa mitattiin mm. virtsan ketoaineiden määrää ja huomattiin, että oikeaan pisteeseen annettu akupunktio vähensi virtsan ketoaineiden määrää tilastollisesti merkitsevästi verrattuna lumeakupunktioryhmään ja toiseen vertailuryhmään. P6-akupunktioryhmäläisten pahoinvointi ja oksentelu vähenivät muita ryhmiä enemmän. Tulosten perusteella akupunktio lievittää pahoinvointia ja vaikuttaa myös mitattaviin laboratoriotuloksiin ainakin joillakin odottajilla, ja koska se on lääkkeetöntä ja raskaudenkin aikana turvallista, se on kokeilemisen arvoinen tukihoito pahoinvointiin.

Kuukauden kirjavinkki: Ulla Järvi & Tuula Vainikainen: Asiantuntijan mukaan.
Viestintäopas media-ajan asiantuntijoille. Enostone, Turku 2010.

Kätevänkokoinen suomenkielinen opas tiede- ja tutkimusviestinnästä kiinnostuneille. Hyviä käytännön vinkkejä ja kurkistuksia kulissien taakse. Tutkijoilla, toimittajilla ja suurella yleisöllä on omat näkökulmansa tutkimusuutisiin: tutkija koettaa kieli keskellä suuta kertoa vain täsmällistä, tutkimuksiin perustuvaa tietoa, toimittaja haluaisi saada hyvän ja myyvän jutun ja lukija tai kuulija haluaa tietää, miten se häneen liittyy tai vaikuttaa. Törmäyksiä ja väärinymmärryksiä ei aina voi välttää, mutta hyvä valmistautuminen parantaa tiedotuksen onnistumismahdollisuuksia.

5. Seuraavaksi

Tässä samalla on ollut menossa seurantakysely, jossa selvitetään, miten Lopu jo! -sivut ovat olleet äitiysneuvoloiden käytössä Turussa. Kyselyn tuloksia kerrotaan ehkä jo seuraavassa uutiskirjeessä.

Aurinkoista kevättalvea kaikille!

Miina

Leave a Reply