Uutiskirje 1/2011

Hei kaikki! Edellisestä uutiskirjeestä onkin jo aikaa, ja paljon on ehtinyt tapahtua tällä välin.

Uutiskirjeen sisältö
1. Projektista
2. Henkilökohtaista pohdintaa
3. Kuukauden artikkeli
4. Seuraavaksi

1. Projektista

Lopu jo! -projektin loppukartoitus on edessä. Tutkimukseen valitut Turun kaupungin neuvoloiden asiakkaat ja työntekijät pääsevät pian vastaamaan tutkimuskyselyyn. Kyselyyn osallistujat saavat saatekirjeen ja salasanan, jolla pääsee vastaamaan kyselyyn. Keväämmällä on sitten edessä tulosten analysointi ja projektin loppuraportin teko.

Samaan aikaan aiheesta on alkamassa kliininen jatkotutkimus. Alkuperäisen projektin loputtua jatkuu siis toinen, jonka etenemisestä kerrotaan näillä sivuilla ja uutiskirjeessä.

2. Miinan henkilökohtaista pohdintaa

Ei tutkimus tekemällä lopu! Alkuperäinen Lopu jo! -projekti etenee kohti loppuraporttia, mutta samaan aikaan on alkamassa uusi projekti: kliininen tutkimus jossa tarkastellaan raskauspahoinvointia eri näkökulmista. Tarkoitus on kartoittaa raskauspahoinvoinnin ja hyperemeesin esiintyvyyttä ja taustatekijöitä suomalaisilla odottajilla ja selvittää mm. millainen tilanne helikobakteeri-infektion ja hyperemeesin välillä on Suomessa. Puqe-mittari on tarkoitus validoida käyttöön sekä neuvolaan raskauspahoinvoinnin hoitotarpeen arviointia helpottamaan että sairaalaan hoidon seurantatyökaluksi.

Näistä aiheista on julkaistu tutkimuksia ulkomailla, muttei Suomessa, ja nyt sitten päästään paikkaamaan sitä vajetta. Vaikka julkaisuvaiheeseen menee kyllä vielä aikaa. Kuten näkyy, en ole vielä kyllästynyt aiheeseen. Hienoa päästä selvittämään asioita tarkemmin!

4. Kuukauden artikkeli

Relationships Between Leptin, hCG, Cortisol, and Psychosocial Stress and Nausea and Vomiting Throughout Pregnancy
Kuo, S. H.; Yang, Y. H.; Wang, R. H.; Chan, T. F. & Chou, F. H. 2010. Biological research for nursing Vol. 12 No. 1/2010, 20-27.
Tämänkertainen artikkeli kertoo tiettyjen hormonien pitoisuuksissa tapahtuvista muutoksista raskauden aikana ja ko. hormonien suhteesta stressiin ja pahoinvointiin. Joitakin samoja asioita päästään toivottavasti mittaamaan tulevassa tutkimuksessa suomalaisilla potilailla.

5. Seuraavaksi

Kevään mittaan molemmat projektit etenevät rinnakkain, toinen toivottavasti kunnialliseen loppuun saakka ja toinen alkuvauhtiin. Uutiskirjeissä kerrotaan molemmista sitä mukaa kuin uutisia tulee.

Aurinkoista talvea!

Miina

Leave a Reply